suomimuotoilun uusi aalto

Taidan aktivoida taas pitkään unohduksissa olleen bloggerini.
Syksyn tulo aktivoi ja inspiroi. Kävin Habitaressa ja sieltä löytyi muutama raikas juttu. Torikojut olivat hauska lisä ja olen 100% salakauppafani. Se tapa millä lailla Aamu ja Jonas uudistavat ja tulkkaavat suomitraditiota on hurmaavaa. Messuilla voi sanoa, että koulut loistivat: Taikin homeworks ja omnian puuesineet saivat aikaan tunteen, että kyllä osataan. Mutta kuka tuottaa?

Täytyy nostaa hattua tuolle suomisoffalle, Suomen suurimmalle huonekaluilla roskaajalle, siitä että olivat antaneet nuorille suunnittelijoille Elina Aallolle ja Saara Renwallille mahdollisuuden tehdä säällisen kokoinen sohvasysteemi. Toivoa sopii, että se aloittaa uuden linjan ja uskon että sille on pienikokoisissa nykyasunnoissa suorastaan tilaus.

Kuvassa oleva sohva on yksi martelan sponsaamasta club ambulant 2010 esineestä ja siinäkin yhdistyy hauskalla tavalla puu ja traditio. En tiedä, mistä Sanelma Hihnala (by the way tyttäreni) on idean ottanut, mutta minä liitän sen jollain lailla Hwitträskin ryijyllä päällystettyyn sohvaan joka lähti seinältä ja laskeutui sohvan kautta lattialle. Sohva luo tilaa ja on hienoine villamattovirityksineen oikea nomadin pesä.

Nature of Spirit -puuarkkitehtuuripalkinnon saaja Hermann Kaufmann piti ennen palkinnon julkaisua miniluennon Fiskarsin Lukaalissa metsäakatemian järjestämässä tilaisuudessa. Fantastinen valinta raadilta: hyvä Matti! Kaveri tekee Itävallassa juuri sitä, mitä suomalaisten puumaana pitäisi tehdä. Kunnioittaa omaa historiaansa ja hyödyntää omasta maasta saatavaa raakamateriaalia ja tekniikkaa. Kaufmann tekee taloja perineteisellä tavalla, mutta soveltaa siihen uutta elementtitekniikkaa.
Eristeenä käytetään villaa ja lämmityksessä hyödynnetään tehokkasti polttavia uuneja ja aurinkopaneeleita. Talot ovat terveitä
ja istuvat muodoltaan ja mittakaavaltaan vanhaa rakennuskantaan ja maisemaan.

Tiedän, että suomalaiset arkkitehdit osaisivat tämän asian, mutta suomalainen teollisuus ei. Meidän rakennusteollisuus on antanut vallan LVI-insinööreille, joten rakentamisen mittakaava on jo lähtötilanteessa pilalla. Ja taitaa olla niin, ainakin kokeneet rakentajat kertovat, että käsityötaitoa ei alalla enää ole. Haluaisin kovasti toivoa, että Raaseporin kaupunki, jossa nykysin asun ja joka puhuu hyvinvoinnista ja alueen ruukkiyhteisöjen kunnioittamisesta, ymmärtäisi uusissa kaavoissaan tukea uutta arkkitehtuuria. Kun on vanhaa raknnuskantaa, niin sinne usein halutaan uusvanhoja taloja - voi, voi! Siitä ei synny muuta kuin historiallista vääristymää. 50 vuotta eteenpäin ja kohta kukaan ei tiedä, oliko esim. Fiskars oikeasti vanha ruukki, vai onko alue kokonaan fiktiota ja huijausta.