tunturissa ei tuullut

Viikko Inarissa, aina se aika jää lyhyeksi. Yleensä nukun ekat päivät tai olen jonkinmoisessa horroksessa. Niin nytkin. Tähtäimessa oli kerrankin nähdä skabmagovat, pohjoisen dokumenttifilmin festarit, joissa osa leffoista näytetään ulkona lumiteatterissa.

Filmeistä suosittelen virva guttormin 'ihan pihalla' ja minulle jokseenkin tuntemattoman, ensimmäisen saamenkieleisen kirjailjan Johan Thurin tarinaa. Ja sitten oli paljon paikallisen elokuvakurssituksen seurauksena syntynyttä enemmän ja vähemmän mukavaa tarinaa.

Tuntuu siltä niin kuin pohjoisessa sallittaisiin yksilölle enemmän luovaa tilaa. Jos jolla kulla on pikkuisenkaan taitoa johonkin suuntaan, niin heti ollaan kannustamassa - ajatellaan, että kaikki on ilman muuta taitavia jossakin. Etelässä pitää olla superosaaja, että voi edes mainita harrastavansa jotakin.

Yksi kaunis ja pitkä päivä (jos pitkästä voi siellä vielä puhua) tunturissa pistää kaikki asenteet kohdalleen. Kiilopää on mun suosikki! Sieltä pääsee puuttomaan tunturiin puolen tunnin jyrkällä ja hikisellä nousulla - mutta sitten oletkin taivaassa - ja sen jälkeen puhdasta ulappaa vaeltamaan. Katse saa kiertää ja se vie kauas. Paluu retkeltä on nopea ja lasku kohtalaisen jyrkkää.

Ystävämme Petteri tarjosi meille tosi evästä: poron konttiluita ja kummusta (keitettyä veripalttua) - tiedän, että menetin kirnupiimäkossuboolin menemällä pohjoiseen - mutta valinta em. välillä kallistuu kyllä ekana mainitun puolelle.

Oli pohjoisessa asian tynkääkin ja sen seurauksena mietin, pitäisikö leu'un tuppi punoa jeesusteipistä?