puutarha pelastaa

kun väsyttää, uuvuttaa, keljuttaa tai muuten vaan ottaa päähän, niin puutarha pelastaa. turha edes toistaa vanhaa sananlaskua siitä mikä elämässä on tärkeää. piipahda puutarhaan - mikä on nupulla, kenen kukinta on ohi. jos erehtyy nyppimään, sitä huomaa yllättäen nyppineensä koko illan, muuttaneensa parin penkin paikkaa - sahanneensa muutaman oksan ja kääntäneensä kompostin. puutarha vie siis koko käden. mitä se tuo? unohduksen ja muistin - samanaikaisesti. maailman kaoottisuus ja lontoon pommi-iskut tuntuvat jonkun joutavan eläinlajin reviirikahnauksilta silloin kun isotähtiputkella istuu perhonen. ihminen kaiken lisäksi niin ruma ja huonostisuunniteltu - tarvitsee apuvälineitä; silmälaseja - että näkee; kenkiä, ettei jalat mene rikki; jatkuvaa hampaanvälien puunaamista, ettei purukalut tipu suusta. humanistina alan yhä enemmän toivoa, että ihminen ei olisi kaiken keskipiste. selvää on, että se osaa ajatella ja tuottaa kauneutta, mutta sellaisten asioiden arvostus on selvästi marginaalista. ei minulle riitä, että tiedostan.