Harmaalta vaikuttava viikonloppu kattoikin yllättävästi kaikki värit. Koiran vainulla tajusin käyttää perjantain ja lauantain pihatöihin. Pihamme isot sembrat pudottivat tänä vuonna kullankeltaisen maton kaikkialle. En ole intomielinen haravoija, mutta em. eivät maadu. Niitä haravoidessa löytyi edellisvuotinen siilinpesä ja sieltä ontoksi kuivunut siili. Seuraavana oli vuorossa erilaisten kellariin siirrettävien mukuloiden ja sipuleiden vuoro. Daaliat, joiden kukkiminen loppui kesken alkuviikon pakkasyön vuoksi, mukulat olivat paisuneet ja lisääntyneet enemmän kuin koskaan: ensi vuonna on siis raivattava isompi penkki. Ruostekukka pääsi sisälle, ei vielä kellariin ja Tuoksumiekan sipulit kuivaukseen. Piha ei kuitenkaan meinaa luovuttaa - vielä löytyy kukkijoita: orvokit, hanhikit, tähtisilmät, vihmat ja krassit ja kaikki ne jonkinlaisen harmaan kuulauden kyllästämiä, kohta....

Vietimme lauantai-iltaa Kypärämäessa ja tsekkiläisten juomien vuoksi ilta venyi yön puolelle. Lunta alkoi tulla ja hemmetti miten oli lapsellisen ihana tunne. Pakko oli napata kamera ja ikuistaa se. Vaikka maa oli lämmin, oli lumi velä aamullakin maassa. Edellisen päivän harmaa oli vaihtunut valkoisen terästämiin vihreisiin, ruskeisiin ja keltaisiin. Kypärämäessä nähtiin jo ensimmäinen lumilinnakin - se kyllä oli vaatinut jo sitkeyttä! Vaikka on jäätävän kylmää, tai siis ainakin tuntuu siltä, niin ei tunnu missään. Kynttilät ja takkatuli häivyttää koleuden. Hiiretkin on sen huomanneet ja pyrkivät sisälle, mutta kun ei millään haluais jakaa kämppää niiden kanssa. Onko sitä itsekäs?

By the way, Jyväskylä on julkassut taviksille tarkoitetun asemakaavaoppaan. En ole sitä vielä nähnyt että vois kommentoida, mutta itse teko 10p.

Olin viipurissa juhlimassa Alvar Aallon kirjaston 70 vuotta. Juhlan kunniaksi oli saatu korjattua lasten osaston sisäänkäynti - juhlakin oli täynnä lasten esityksiä. Tapa tehdä se oli niin toinen kuin meillä: Lasten esitykset olivat niin viattomia, vaikka he tekivät sen aikuisella ammattitaidolla. Meillä vastaavissa esityksissä viattomuus ei saa näkyä.

Olen ollut nyt virkavapaalla puoli vuotta - kesä, niin suloinen kuin se olikin, meni lievässä ahdistuksessa. On todella vaikeata antaa itselleen lupa olla. Minäkin olen tehnyt hullun lailla töitä - siis paennut toimettomuutta - lomaakin tuli pidettyä vähemmän kuin vuosiin. Paljon työtä, mutta harrastepohjalta, rahaa ei tule juuri mistään. Valtava turhautuneisuuden tunne, kukaan ei tarvitse ammattitaitoani ja itsekin olen alkanut epäillä tokko sitä onkaan. Mitä merkitsee itsensä lisäkouluttaminen, jota olen aina pyrkinyt tekemään tai se, että ottaa työhönsä etäisyyttä? Olen ajatellut, että on hyväksi kyseenalaistaa vakiintuneita käytäntöja - epäillä ja ajatella uusiksi. Juuri nyt en tiedä - en tiedä. Hemmetti kun se tuntuukin hyvältä - ahdistus on poissa ja kellun mukavassa välitilassa.

Olin kuuntelemassa virtaa-klubilla keskustelua Levinasin filosofiasta ja kohtaamisesta. Kyse oli siis läsnäolosta kohtaamisen hetkellä, niin minä sen koin. Rajalla olon käsite kuitenkin sellaisena oli minulle liian mustavalkoinen. Tässä kelluvassa tilassa, jossa olen nyt, olo on kuin vesipisaran päällä - kohtaamisen hetkellä, ei tiedä minne päin jännite vie, itseen vai toiseen. Kysymys saattaa olla myös minän sisällä tietoisen ja alitajuisen välissä. tasapainoilua, fysiikkaa - lentoon lähdön fiiliksiä.

Mitä tekee flunssanen likka, kun rapuaika on ohi ja kaikki herkut syöty? Värjää tietysti lankoja syysvillapaitaa varten!! Tuollainenkin unohdus - kesti 25 vuotta, että seisoi uudestaan väripadan ääressä. Veriseitikki on siis se väri, jota nyt haluan, siis samaa väriä kun rapu.

Lehdessä luki että suomi on taas niin kilpailukykyinen - siis suhteessa mihin?
Suomalainen ihminen voi yleisesti ottaen aika huonosti: se syö huonosti, se on masentunut, se tekee itsareita, se seisoo ruokajonoissa, sillä ei oo työtä, jos on - niin se on alipalkattu tai kiusattu. Jyväskylä aikoo hakea kulttuuripääkaupungiksi - onnea vaan. Ajatus on niin absurdi, ettei tiedä miten siihen pitäis suhtautua. Jos se on keino pelastaa tämän kaupungin taviksille kirjastot, musiikkitalo, tanssiteatteri ja taiteentekijöille elämän mahdollisuus, niin eihän siihen voi kun yhtyä. Mutta kuka uskoo tuota virkamieshanketta hetkellä jolloin kaupunki on pakotettu leikkaamaan menoja nimenomaan ao. asioista. Tahdon meininki tarttee esimerkkitekoja - kaupunki on lisännyt väliportaan hallintoa ja palkkamenoja. Tuntuu kuin maailma olisi sekaisin ja vanhat matikankirjat ihan pielessä.

Jotta pysyy järjissään ja jokseenkin positiivisena, on pakko löytää yksilöllisiä selviämiskeinoja. Tehdä sitä mikä antaa iloa ja yrittää olla lukematta lehdistä, kuinka kulttuuri ajaa itse itseänsä alas. Siis villapaidan tekoon!

Ja työaika kannattaa käyttää pelkästään hyviin tekoihin - eli jos arkkitehtuurikasvatuskiinnostaa, niin tule kuuntelemaan mitä kivaa on tehty lasten ja nuorten kanssa tällä saralla. http://www.alvaraalto.fi/events/playce2005/program.htm