viisi päivää Helsingissä ja etäisyys tarkentaa silmää

Helsinki alkaa muistuttaa Moskovaa teiden kunnossapidon puolesta. Täälläkin kahlataan lumen, suolan ja hiekan muodostamassa mähnässä, sitä on vain vähemmän.

Työn puolella oli keskustelua tekijänoikeuksista, omistusoikeuksista ja muunteluoikeuksista. Mitä voimme kokoelman kanssa museossa/säätiössä tehdä ja mille emme voi mitään. Sille, että Iittala tuottaa Aalto-plagiaatioita emme voi mitään, voimme vain surra Aallon lasituotannon alennustilaa, nyt kun sitä saa metallisena ja puisena. Kohta lienee pefflettien aika.

Periaatteessa hyvä suunnittelu kestää aika paljon muutoksia - siedän aivan hyvin artekin kokomustat tuotteet vaikka ne vievätkin kontrastin ja materiaalin tajun ja tekevät tuoleista tylsiä. Muotoon ei kuitenkaan ole puututtu eikä niitä ole ruvettu vääristelemään. Pienemmässä ryhmässä sitten tuli puhe siitä kuinka huono tekijänsuoja arkkitehdeillä nykypäivänä on, että onko sitä ollenkaan?

Jyväskylässä seurataan tällä hetkellä sitä mitä kaupungin tilapalvelu ja sen johtaja esko eriksson seuraavaksi aikovat tuhota ja myydä. Kaupungin oma laitos on tehnyt kaikkensa jotta kaupunkilaisten viimeisetkin vanhat rakennukset hylättäisiin huonokuntoisina - tilapalvelu on purkitettua kulttuurihistorian supertuhoa. Suoja-talon kohtalo huolettaa, samoin Halosen harmonikkatehtaan. Molemmat rakennuksethan edustavat sellaista tyylilajia, jota kaupungissa ei juurikaan löydy. Sitten on vielä Viitaniemen koulun syrjäyttäminen suojelulistalta. Cederceuz-Railon koulu oli ainut kohde, joka aikanaan julkaistiin Viitaniemen puutarhakaupungista arkkitehti-lehdessä. Nyt alueen kakki muut rakennukset sitä lukuunottamatta on suojeltu.
Koulusta teki päätöksen kaupunginhallitus, jota harhautettiin oikein kunnolla.Varmasti Helsingissä tapahtuu samanlaista, mutta koska kaupunki on isompi, se ei pistä samallalailla silmään ja Helsingissä ehkä on enemmän osaajia, jotka haluavat taistella ao. asioiden puolesta.

Ja sitten etelässä on enemmän taidetta. Ja sitä tälläinen keski-ikäinen akateeminen nainen janoaa. Kuulin juuri televisio-ohjelmasta kuuluvani siihen pieneen noin 5000 hengen ryhmään, joka ostaa Suomessa kirjat, käy teattereissa, konserteissa ja näyttelyissä yms. Nuorena se nauratti minua ja ajattelin, että pidetäänmpä hyvää huolta noista ryhmistä. Nyt minä olen se suuri kulttuurin atlantis, joka kannattelee pienillä tuloilla suomalaista kulttuuria - ei huono.

Mutta todellakin, taide on minulle tärkeää - ihan elintärkeää. Taidehallissa oli aivan huikean komea viiden naisen näyttely, joista erityisesti Annu Vertasen tilankäsittely (kuva) ja Maija Helasvuon puuveistokset toivat ilon takaisin työpaikkakokouksen jälkeen. Sellainen saa jaksamaan ja nauramaan ennenkaikkea itselle mutta myös muille. Sitten nuoren kundin Tuomo Rainion häkellyttävän kaunis näyttely Haava/Haave, jossa valokuvaaja tutkii rajapintaa ja saa aikaan katoamisia.

Fiskarsissakin tuli käytyä - puukko ja sapelli -näyttelyn avajaisissa, johon oli pieneltä osalta itsekin vaikuttanut. Työkalut ovat niin hienoja esineitä, uudetkin - vaikka jotenkin niiden luonne on muuttunut. Työkalutkin ovat muuttuneet. Työntekeminen ja käsintekeminen on kaksi eri asiaa, mutta käsintekemisen työkalut tuntuvat oikeimmilta työkaluilta kuin muun työnteon tekemiseen tarvittavat työkalut. Onko hiiri nyt mikään työkalu? Kävin myös katsomassa Lahden muotoilukoulun näyttelyä ja hyvää jälkeä oli syntynyt. Erityisesti jäipi mieleen Anne Pajamaan (meniköhän nimi nyt oikein?) tekemä vetoketjulla suljettava valaisin. Kumpa vielä näitä tuotteita joskus tehtäisiin ja myytäisiin Suomessa.

Sunnuntai-iltana käppäilin vanhaan satamaan noutamaan tuttavataiteilijan myymättä jääneitä teoksia. Antiikkimessujen yhteydessa ollut taiteilijoitten teosvälitystapahtuma oli ainakin järjestäjien mukaan onnistunut ja taide oii vaihtanut omistajaa. Antiikkimessujen puolella oli niitä työkaluja. Tuttava oli ostanut sieltä hohtimet, komeat - taidolla tehdyt ja hyvinmuotoillut. Kun kävi ilmi, että minut on nimitetty osaksi valtion taideteostoimikunnan luottamuselimiä ja olen siten mukana rahanjaossa, antoi hän vanhana konkarina minulle neuvon. Ja sitä olen tänään soveltanut: tutustunut tatusotun sivustoihin eli siihen missä tilassa on taiteen- ja tieteentekijöitten sosiaaliturva on nyt. Suosittelen tekijöitä, myös muotoilijoita osallistumaan keskusteluun.