vapaus - mutta mihin?

Aloitin ns. palkattoman työloman - outo sanahirviö, ennen käytettiin nimitystä virkavapaa, vaikka virka olisikin toimi. Siis ei palkkaa - eikä lomaa, vaan pelkkää työtä...
Niin tai näin, vietin ensimmäisen kuukauden toteuttamalla pitkäaikaisen haaveni tutustua toscanaan. Onhan se ollut melkoinen häpeä, ettei taidehistorioitsija ole käynyt renessanssitaiteen syntysijoilla.
Ajattelin aluksi kirjoittaa blogiin matkapäiväkirjaa, mutta kun selvisi, että kuvien tuominen olisi vaatinut joka koneelta jota käytin erillisen ohjelman imuroinnin, päätin jättää asian sikseen.
Olen sen verran visuaalisesti painottunut ihminen, että ilman kuvaa olen lievästi kelluvassa tilassa. En siis kirjoittanut verkkoon mitään.

Kävelin. katsoin ja imin . Matka toteutui parhain päin, budjetti piti ja sattuma toi eteen mielenkiintoisia paikkoja ja ihmisiä. Kuvia kertyi noin 350 ja päiväkirjaa 120 sivua. Nyt on uupumus. Valtava. En tiedä kauanko kestää lepo, toipuminen ja kaiken uuden tiedon prosessointi niin, että sen voi soveltaa. Matkustamisessa mukavinta on matkalla olo: junassa tai bussissa istuminen, valmistatuminen uuteen paikkaan tai nähdyn kelaus, kävely, satunnaiset jutustelut ja uudet maut. Itse näkeminen ja kokeminen on kuin nauhoitusta ja vasta sen uudelleen läpikäyminen tekee sen nautittavaksi. Oivallus! syy- ja seuraus - vaikka vain tunnelman tarkka tajuaminen on parasta.

Nyt odotan enregian palautumista aloittaakseni jälleen arkipäivän. Mutta mikä vapaudessa odottaa?
Olisi niin yksinkertaista ohjelmoida itselleen allakka täyteen ja melkein jo sorruin siihen. Otin vaihtoehdon käyttöön saadakseni vapaamman aikataulun ja tehdäkseni sellaista, mikä motivoi ja innostaa minua uudistumaan - haastaa minut! Tiedän jo hiukan mitä se voi olla, mutta onko minulla aikaa siihen - juuri nyt on tärkeintä, että allakassa on paljon tyhjää.